Farkkutakki on hyvä perusvaate, joka sopii kesään. Trendikkäimmät (/nuoremmat miehet) voivat yhdistää farkkutakkia farkkuihin, mutta yleisesti se sopii parhaiten muiden housujen kanssa käytettäväksi ja myös yhdistettynä shortseihin. Farkkutakin istuvuuteen ja oikeaan kokoon tulee kiinnittää huomiota ettei se näytä vanhanaikaiselta.
Kuva: Asos
maanantai 28. toukokuuta 2012
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Kevään trendit; Värikkäät kengät
Värikkäät kengät sopivat erityisesti farkkujen ja shortsien seuraksi, eikä samaa väriä tarvitse välttämättä löytyä vaatteista vaan ne voivat olla rohkeasti muusta asusta irralliset.
Kuvat: Nelly
Kuvat: Nelly
lauantai 12. toukokuuta 2012
Kevään trendit; työkengät
Kangaskengät sopivat myös työpukeutumiseen, erityisesti pellavahousujen kanssa ne ovat edukseen. Kangaskengät ilman näkyviä logoja ovat paras vaihtoehto työpaikalle. Valkoiset kengät ovat raikkaat ja ne kannattaa suojata kunnon suoja-aineella jotta ne säilyvät hyvinä.
Kuvat: Nelly
Kuvat: Nelly
perjantai 11. toukokuuta 2012
Kevään trendejä; Kengät
Pienet yksityiskohdat viimeistelevät pukeutumisen ja sillä saa luotua asuun persoonallisuutta, kevään kengät ovat kankaiset ja narut voivat olla hieman yllättävän väriset ja sävymaailmasta poikkeavat. Edellisen vuoden kengät voivat myös saada piristystä ja ryhtiä nauhojen vaihdosta.
Kuva: Nelly
Kuva: Nelly
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)